Sivut

torstai 27. maaliskuuta 2014

Pinaattiletut

Villa Kuppilassa oli eilen ystäviä kylässä. Ystävämme Hoon innoittamana teimme pinaattilettuja avokado-lohi-herkkusieni-täytteellä. Ihan törkeän hyvää!

Pinaattilettujen ainekset selviävät kuvasta. 

Aineet sekoitellaan ja taikina saa turvota 30 min. Korvasin 1/5 vehnäjauhoista grahamjauhoilla. Taikina on aika iso, tästä saatiin n. 10 täytettyä isoa lettua. Lopputaikinasta saatiin pelkkiä pinaattilettuja lisäksi vielä n. 10 kpl. (Aion syödä ne tänään, nami.)

Täyte:

2 kypsää avokadoa
savulohta isohko pala (400g ?)
1 prk tuoreita herkkusieniä
1/2 sipuli
suolaa
pippuria

Lisäksi 1 prk creme fraichea ja pala tuoretta inkivääriä.

Pilko & paista herkkusienet ja sipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä lautaselle odottamaan. Pilko tai muussaa avokado. Paloittele lohi.

Paista isoja lettuja. Lettu paistetaan vain toiselta puolelta. Kun taikina pannulla on "hyytynyt", laita puolikkaalle letulle täytteet. Anna vielä paistua hetki, käännä toinen puolikas päälle niin että letusta tulee puolikuu.

Trajoile creme fraichen ja kuoritun, raastetun tuoreen inkiväärin kanssa.




Puolet letusta oli jo syöty, kun kuvaaja muisti dokumentoida tämän herkkulätyn.
Lautaselta puuttui silloin vielä creme fraiche ja inkivääri.
Taisi taas olla nälkä...


2 kommenttia:

  1. Vaikutti muuten herkulliselta,mutta avocado ei ole minun juttuni. Mietin tässä, että pitänee tehdä noita lettuja. Onneksi laitoit ohjeen, niin ei tarvitse etsiä. Olen varmaan aina ostanut valmiita lettuja,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pinaattiletut on ihan pelkästäänkin puolukkahillolla tosi hyviä eli tekemisen arvoinen pläjäys! Ja parasta täytetyissä letuissa on se, että ne voi täyttää millä vaan ;) Seuraavan päivän ylijäämälettuihin tein kinkku-herkkusieni-sipuli-smetana-täytteen ja kyllä maistui sekin!

      Poista