Ihmettelin tässä eräänä iltana ääneen, että milloin meidän elämä muuttui tällaiseksi säheltämiseksi. Arkiset rutiinit, kuten tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, ovat muuttuneet suorituksiksi, jotka tehdään viimeiseksi illalla viimeisillä voimilla. Imurointi ja lattioiden pesut ovat hommia, jotka tehtyäsi toteat päivän päästä, että ihan kuin et niitä olisi koskaan tehnytkään. Yhden sähköpostin lähettämiseen voi mennä monta päivää ja ilman muistilistoja et muistaisi tehdä yhtään mitään.
Kunnes muistan, että meillä on lapsi, josta on tullut taapero! Kävelevä, tutkiva, touhuava ja leikkivä energiapakkaus, joka salakavalasti haluaa kaiken huomion itselleen. Tämän tyypin kanssa ei tyhjennetä tiskikoneita (ellei kaivata koneeseen huoltokäyntiä) eikä lähetellä sähköposteja. Tämän tyypin kanssa luetaan kirjoja, käydään puistossa ja leikitään. Silloin kun tämä tyyppi nukkuu vaihtelevia päiväuniaan, äiti yrittää epätoivoisesti pysyä muistilistojensa perässä.
Kuvassa ihanat pionit, jotka muutaman päivän odottelun jälkeen avautuivat. Juuri nyt Pikkuherra nukkuu, minä juon kahvia (elämän eliksiirini) ja ihastelen pioneja. Välillä on rankkaa ja välillä ihan huippua!
PS. Kunhan ehdin, palaan vielä Berliininmatkaan!
