Sivut

lauantai 26. lokakuuta 2013

Messuterveiset

Villa Kuppilassa on kärsitty pieni syysflunssa-aalto. Myös uusien vanhojen huonekalujen aalto pyyhkäisi Kuppilan yli, kun saimme kalusteet maalauksesta. Meillä jo olleet keinutuoli ja vitriini sekä uusi tulokas: kaappi työhuoneeseen (siellä alkaa tapahtua, jee), ovat muuttuneet valkoisiksi. Johdan tosin teitä nyt harhaan, koska en aio paljasta niitä tässä postauksessa. Sen teen sitten, kun olen taas vähän saanut asetella niitä. Odotan myös kirkasta päivää, jolloin ne olisi kiva kuvata auringonvalossa. (Voi siis olla, että palaan asiaan vasta toukokuussa...)

Tämän harmaan lauantain kunniaksi Kuppilan herrasväki käväisi Helsingin messukeskuksessa Kirja, ruoka & viini & hyvä elämä -messuilla. Olipas kivaa! Totesimme tosin, että olisi kannattanut jättää lastenvaunut autoon ja laittaa Pikku Y rintareppuun, koska vaunut vähän rajoittivat liikkumista (=oli hankala päästä lähelle kojuja ja käsiksi ihaniin ruokamaistiaisiin). Viiniosasto oli (jostain kumman syystä lauantai-iltapäivänä) aivan täyteen tupattu, joten sinne me ei lopulta edes menty kärryjen kanssa. Pikkuherra veteli kyllä vaunuissa onnellisena kunnon päikkärit. Mistä se johtuu, että vauvat nukkuu aina parhaiten, kun on kauhee hälinä ympärillä?

Koko messukeskus oli muuten uusittu sisältä ja siellä oli kivan näköistä. Kahvilat ja ravintolat olivat saaneet uudet, fressit ilmeet. Me pidettiin taukoa Fazerin kahvilassa, siellä oli hauska sisustus. Ja iphonen kamera lauloi jälleen. Lallallaa...

Ohoh, taisin sumentaa tätä kuvaa vähän liikaa.

Aloin taas miettiä, josko sittenkin ripustaisin tuon Work-valaisimen kattoon.
Vai pitäisikö niitä sitten olla useampi? Hmm....

Jos kahvilassa on näin kauniit vesilasit, se ei voi olla huono kahvila.

Fifty Shades of Grey

Messuilta ostimme pari kirjaa ja kolme leipää. Heh. Olishan siellä ollut vaikka mitä, mutta enempää ei jaksettu hifistellä. Kuppilan Rouva osti itselleen paljon puhutun trilogian Fifty Shades of Grey. En malta odottaa, sillä olen kuullut tästä trilogiasta niin paljon. Olen myös kuullut, että se kannattaisi lukea englanniksi, mutta kun vastaan nyt käveli tämä suomennettu messutarjous (koko trilogia 15 eur), niin päätin ostaa.



8 kommenttia:

  1. todella upeet juomalasit kahvilalle! ei huono. mä ainakin jäin koukkuun noihin kirjoihin! pääsen vihdoinkin kommentoimaan puhelimella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sisko-p! Kiva että onnistuu vihdoin kännykällä. Se on ollut monella harmillisen takkuavaa...

      Joo kävin eilen PMMP:n jäähyväiskeikalla ja oli pakko ottaa kirja mukaan laukkuun, että sain bussimatkalla lukea. Koukuttavaa, kyllä! Oletko lukeut jo kaikki osat?

      Poista
  2. Ehkä vauvat on tottuneet jatkuvaan "meteliin" vatsassa ollessaan? :)

    Haa, mielenkiinnolla odotan kuvia maalatuista huonekaluista. Yritän kuvitella niitä mielessäni... saas nähdä vastaaks kuvittelu todellisuutta! Ja on niitä kirkkaita päiviä jo ennen toukokuuta, ihan varmasti on. <3

    - mummuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkaita päiviä odotellessa... Ensi yöksi luvattu myrskyä. Ääk!

      Poista
  3. kuulostaa mukavalta messuretkeltä. Toivottavasti teillä oli vapaaliput, sillä Hannulla olisi ollut ja olisi niistä luopunut. Olimme itse ensin sinne tulossa, mutta Lili päätti tulla perjantaina mummin luo ja Jonna tarvitsi myös Tomakselle hoitoa la - su ajan eli me olemme lukeneet lähinnä Prinsessoista ja Hirviöistä. Teimme myös sen 3.4 lenkin . Lili käveli sen reippaasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lili on niin reipas :) Voi ei meillä ollut lippuja, mutta ei se mitään. Me lähdettiin sinne niin ex tempore, että ei olisi osannut lippujuttuja edes suunnitella ;) Ne oli kyllä kivat messut, kannattaa lähteä jos ensi vuonna innostutte!

      Poista
  4. Joo tullaan ja tuodaan liput teillekin .

    VastaaPoista
  5. Olen juu lukenut kaikki, maksoin niistä kovan hinnan kun en jaksanut odotella ekan luettuani :)

    VastaaPoista